IMG_6334

Terveitä ja sairaita

Mitä on “olla terve” tai “olla sairas”? Näitä kysymyksiä olen paljon matkani varrella pohtinut. Asia vaikuttaa selvemmältä, silloin kun on joku infektiotauti päällä: olo on heikko ja voimaton, keho ja sen toiminnot sekaisin; ei voi kuin maata sängyssä. Entä jos on vaikkapa nilkka murtunut ja paketissa, mutta olo on hyvä? Vamma ei varsinaisesti estä työntekoa tietokoneella, mutta töistä on sairaslomaa. Entäpä silloin, jos potee jotakin kroonista sairautta, jonka kanssa eläminen on jatkuvaa tasapainottelua hyvän ja huonon olon välillä? Entä jos olo on normaali, mutta kuvantaminen on osoittanut jossakin elimessä kasvaimen merkkejä?

Joidenkin tutkimusten mukaan yli 80%:lla meistä löytyisi jotakin poikkeavaa kehosta, mikäli kaikkia alettaisiin skannaamaan tietokonetomografialla. On myös arvioitu, että meissä ehtii käydä elämän aikana useita itsestään katoavia syöpiä, siis ihan tietämättämme. Ne meistä, jotka käyvät säännöllisissä kontrollitutkimuksissa jonkin krooniseksi diagnosoidun tilan vuoksi, tai osallistuvat erilaisiin seulontoihin, ovat luonnollisesti alttiimpia myös ylidiagnosoinnille. Paitsi että säännöllinen tilanteen seuraaminen pitää mielen jatkuvasti suuntautuneena “sairauteen”, paljastavat tutkimukset myös helposti sellaisia asioita kehosta, joiden olomassaolo ei välttämättä häiritsisi normaalia elämää. Tietoisuus näistä puolestaan keskittää jälleen huomion niihin, ja ns. nosebo-vaikutus alkaa tuottamaan ehkä kuviteltujakin tuntemuksia.

Toki seuraamisella on myös etunsa. Mikäli jotakin oikeasti hoitotoimenpiteitä vaativaa löytyy, voidaan hoito aloittaa ennen kuin tilanne olisi mahdollisesti kehittynyt hankalammaksi. Vaikeus on vain siinä, että koskaan emme saa tietää, mitä oma kehomme olisi voinut parantaa ihan itsestään, omaa luontaista paranemiskykyään käyttäen.

Itse ajattelen, että tässäkin asiassa oman kehon tuntemus onkin kaiken a ja o. Mieleeni on jäänyt eräs yksinkertainen määritelmä terveydestä: “jos tuntee olonsa fyysisesti ja henkisesti terveeksi, on terve”. Eikös tämä ole aika osuvaa.

***

Kirjavinkki: Iris Palsternack: Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita.