Olen psykofyysiseen työskentelyyn suuntautunut fysioterapeutti, joogaopettaja ja voimavaravalmentaja, jonka taustalta löytyy myös pitkä työura tietotyön ja työtapojen kehittämistä yritysmaailmassa. Joogaa ja kehomielityöskentelyä eri menetelmin olen ohjannut vuodesta 2015. Terapeuttisen kehomielityöskentelyn ja keskustelevan valmennuksen avulla tarjoan työkaluja omaan kehoon ja mieleen tutustumiseen, ajattelun ja suhtautumisen tuunaamiseen, sekä elämänlaadun parantamiseen – joskus jopa suuremman elämänmuutoksen aikaansaamiseen.
Sairauteen, terveyteen ja koko elämän ihmeeseen olen päässyt tutustumaan omakohtaisten kokemusten kautta erityisesti siitä lähtien, kun minulla todettiin 25-vuotiaana harvinainen hormonaalinen kasvainsairaus. Ensimmäisen kerran nuorena naisena sairaalahoitoon jouduttuani minun oli vaikea ymmärtää, miksi kukaan ei ollut kiinnostunut kehollisten kokemusteni aiheuttamasta henkisestä hämmennyksestä. Suhde kehooni ja sitä kautta koko elämään oli muuttunut täysin. Sisuskaluni olivat tulleet korjatuiksi, mutta henkisesti olin heitteillä. Arki jatkui fyysisen toipumisen jälkeen, mutta myöhemmin elämän töyssyt, kiireinen työtahti ja tinkimätön työmoraali antoivat uupumuksen voittaa. Uusilta leikkauksiltakaan ei vältytty. Pikku hiljaa aloin ymmärtää läksyn: fyysisen toipumisen ja toimintakyvyn lisäksi oli otettava henkinen kuntoutus ja hyvinvointi itse omiin käsiin. Oli pysähdyttävä elämän suurten kysymysten äärelle, ja tutustuttava itseensä aivan uudella tavalla.
Tällä matkalla löysin tieni joogan äärelle. Isäni kirjahyllystä muinoin kaappaamani Urheilu ja jooga vuodelta 1949 avautui minulle nyt aivan uudessa valossa. Ajan myötä törmäsin henkilöihin ja tilanteisiin, jotka veivät minua eteenpäin tällä polulla – elinvoiman käsite valkeni, ja opin keinoja sen hallintaan. 2000-luvun alussa aloin käydä G. Gautaman vuosittaisissa pranayama-retriiteissä, joista sain hengitysharjoitusrutiinin ohella runsaasti hengenravintoa. Opettelin matkan varrella joogan fyysisiä harjoituksia erilaisten opettajien johdolla, kunnes viimein ymmärsin, että se kaikkein tärkein opettaja löytyy sisältä päin, kun antaa sille mahdollisuuden. Tilan luominen oman sisäisen ääneni sekä hoitavan liikkeen kuuntelulle tuli olennaiseksi osaksi elämääni.
Lopulta päätin jättäytyä tietokoneruutujen maailmasta ja antautua kokonaan pitkäaikaiselle uteliaisuuden kohteelleni: ihmisen ihmeelliselle kehomielelle. Alkoi innostunut opiskelu kohti uutta ammattia, jossa nykyään opastan ihmisiä auttamaan itse itseään elämän vuoristoradassa. Oma työmaani on jossakin länsimaisen anatomis-fysiologisen ymmärryksen, itämaisen ihmiskäsityksen, psykologian ja filosofian risteyskohdassa. Ihmisen ymmärtäminen psykofyysissosiaalishenkisenä kokonaisuutena on minulle kaiken terapeuttisen työskentelyn lähtökohta. Jooga on näyttäytynyt minulle aina ensisijaisesti itsetuntemuksen kasvattajana ja itsehoidon menetelmänä. Jooga ei tarkoita minulle tiettyä yksittäiseen koulukuntaan sidottua harjoitusta, sillä ohjaukseeni ja valmennukseeni kietoutuu monenlaisia menetelmiä, joiden avulla paitsi pidämme huolta kehomme toiminnasta, myös kehitämme itsesäätelyn taitoja ajatusten, tunteiden ja reagointitapojen tiedostamisen kautta. Elämästä tulee joogaa: erilaisten yhteyksien ymmärtämistä itsessään, sekä sisäisen ja ulkoisen, yksilön ja yhteisön, materian ja aineettoman välillä.
Nykyisen tietotaitoni pohjalla ovat mm.
– Fysioterapeutin AMK-tutkinto (Metropolia)
– Psykofyysisen fysioterapian täydennysopinnot (TAMK)
– Sidekudoskäsittely: Kajava-terapia- ja MyFascia-koulutukset (MyFascia)
– Kraniosakraaliterapia: CS1 ja CS2 (Upledger Institute Finland)
– 2-vuotinen kattava joogaopettajakoulutus (RYT500, YogaSource)
– 2 vuotta Leo Peppasin somaattisen liikkeen ja kokemuksellisen anatomian mentorointiohjelmassa
– PhysioPilates-ohjaajakoulutus (Terveysverkko)
– Psykofyysisen hengitysterapian opinnot (Turun kesäyliopisto & Suomen psykofyysisen psykoterapian yhdistys)
– Alexander-tekniikan peruskurssi (Turun kesäyliopisto)
– Bartenieff fundamentals intro (Satu Palokangas)
– Voimavaravalmentajan koulutus (CBC®, BCI Business Coaching Institute)
– Master Practitioner of NLP -koulutus (NLP Academy International Oy Ltd)
– Humanistiset opinnot (HuK, Turun yliopisto)
– 15 vuoden työtausta tietotyön ja työtapojen kehittämisen parissa erilaisissa työyhteisöissä
Parhaat oivallukset syntyvät mielestäni erilaisista kohtaamisista – sekä toisten että itsensä kanssa – kun älyllisen pohdinnan voi jättää sivuun ja hiljentyä läsnäolossa ”sydämen äänelle”. Lähestyn ihmistä aidolla mielenkiinnolla, empatialla, sekä lempeällä, mutta määrätietoisella haastamisella. Haluan jokaisen tälle polulle astuvan oivaltavan hänessä piilevän potentiaalinsa ja nähdä innostuksen kipinän syttyvän silmissään. Tuntuuko, että aikasi muutokselle olisi koittanut?
Yritykseni nettisivut sekä yhteystiedot löydät osoitteesta www.visitpeace.fi.
Tervetuloa tutustumaan!