Syysiltojen hämärtyessä Hietsun Paviljongilla syvennytään hengityksen, liikkeen ja läsnäolon synkroniaan. Sunnuntai-iltaisin 11.9.-16.10. klo 17:30 – 19:00 tunnelmallinen Ateljé-sali muuttuu ainutlaatuiseksi elinvoiman keitaaksi, josta pääset ammentamaan energiaa ja oivalluksia arkeesi.
Kuuden tunnin sarja koostuu erilaisten teemojen ympärille rakennetuista lempeistä harjoituksista. Tunnit sopivat vasta-alkajille siinä missä joogaa jo harjoittaneillekin: kokeilemme erilaisia lähestymistapoja kehon ja mielen liikkeiden hallintaan tutkimusmatkailijan uteliaisuudella. Välillä enemmän maan rajassa, välillä pystysuunnassa liikkuen havainnoimme ja pikkuhiljaa kasvatamme kehomielemme potentiaalia eri alueilla. Jokaiselle löydetään sopiva muunnelma harjoituksesta, joten edellytyksenä on ainoastaan normaali arjessa liikkuminen.
Tuntien sarja on suunniteltu kurssimaiseksi matkaksi, jossa tunnit rakentuvat aiemmin opitun päälle. Voit halutessasi osallistua myös yksittäisille kerroille, mutta jos et ole aiemmin joogannut, kannattaa erityisesti tulla mukaan ensimmäiselle kerralle, jolloin käymme läpi liikkeen, hengityksen ja hiljentymisen periaatteita. Mukaan tarvitset vaatteet, jotka sallivat sinun liikkua ja hengittää vapaasti. Omalla alustalla on aina mukavampi joogata, mutta saat tarvittaessa käyttöösi lainamaton.
Hinta: 15€/ kerta, 84€/ koko kurssi
Ilmoittautuminen ja maksuohjeet:
https://www.lyyti.in/Joogan_syyskurssi_rantapaviljongilla_3996
Tuntien teemat:
Su 11.9. – Oleminen omassa kehossa
Perehdymme luonnolliseen hengitykseen, tietoiseen läsnäoloon kehossamme, sekä liikkeen periaatteisiin erilaisten havaintoharjoitusten kautta. Tämä muodostaa pohjan sekä joogaharjoitukselle, että vaivattomalle olemiselle arjessa.
Su 18.9. – Sisäisen voiman löytäminen
Opettelemme käyttämään sekä sisäistä, että maan tukea liikkeessä, jakamaan energiaa optimaalisesti kehossa ja hellittämään pinnistelystä.
Su 25.9. – Energian virtauksen aallolla
Tuomme harjoitukseen hengityksen ja sisäisen tuen lisäksi suunnat, jotka auttavat linjaamaan kehoa itselle turvallisella tavalla ja helpottavat keveyden ja tasapainon löytämistä
Su 2.10. – Ystävämme lantio
Lantio on liikettä vakauttava keskustamme, jossa kehon ala-ja yläosat yhtyvät ja viestivät jatkuvasti keskenään. Teemme lantion alueen tietoisuutta herätteleviä liikkeitä ja hellitämme sieltä jännityksiä, jotka vaikuttavat koko kehoon.
Su 9.10. – Mehukas selkäranka
Sanotaan, että selkärankasi määrittelee ikäsi. Kuinka voisimme auttaa selkää pysymään mahdollisimman terveenä ja vetreänä, ja pitämään huolta tästä hermostomme elintärkeästä kanavasta?
Su 16.10. – Tasapainon jäljillä
On aika valjastaa käyttöön tähän asti oppimamme periaatteet kokonaisvaltaisessa harjoituksessa, jossa kiinnitämme huomiota sekä ulkoisen, että sisäisen tasapainon yhteyteen. Tästä on hyvä jatkaa!
Tiedustelut: essi@elamaonjoogaa.fi