Näillä tunneilla teemme erityisesti EDS- ja HSD-oireisia ihmisiä huomioivia harjoituksia rauhallisessa tahdissa, yksilöllisiä tarpeita huomioiden.
Tunneilla keskitymme syventämään omaa kehotietoisuuttamme, hellittämään jännityksiä ja vahvistamaan lempeästi mm. keskivartalon syviä tukilihaksia. Sovellamme periaatteita joogasta, pilateksesta, psykofyysisestä hengitysterapiasta sekä erilaisista keho-mieli-menetelmistä, tutkiskellen erityisesti hengityksen ja mielikuvien voimallisia vaikutuksia olemiseemme ja liikkumiseemme. Pieni ryhmäkoko (max. 8 hlöä) mahdollistaa henkilökohtaisen avustamisen ja tarjoaa myös vertaistukea edistävän ilmapiirin.
***
”Olin jo pitkään elämässäni miettinyt, että haluan hiljentää, aina ei tarvitse olla sata lasissa. Jooga oli siis kiehtonut ja kiinnostanut. Ensimmäisellä tunnilla en osannut edes hengittää oikein. Otin Essiltä yksityistunteja ja kurssin edetessä aloin oppia ja oivaltaa. Hetkeäkään en ole katunut. Pienet liikkeet, vähemmän on enemmän. Hengitys ja liike, oma hiljentyminen. Ensimmäisen kurssin edetessä , kivut helpottivat pikkuhiljaa, mieli rauhoittui ja piristyi. Jos kipuja vielä ilmaantuu osaan jo hallita niitä hengityksen kautta. Eikä tarvitse äärivenytellä ja revitellä. Voin lämpimästi suositella Essi Nousun tunteja kaikille. Voit aina astua ovesta sisään ja tulla tunnille juuri sellaisena, kun olet. Saat tuntea aina olevasi hyväksytty.”
– Sari
”Ohjaamasi jooga on hyvä alku viikolle. On ollut mielenkiintoista tehdä läsnäolo-, mielikuva-, ääni-, asana- sekä rentoutusharjoituksia vaihdellen ja omaa itseä kuunnellen. Olen kokenut joogan rentouttavana ja palauttavana, ja ohjaus on ollut lämminhenkistä ja yksilöllistä.”
– Outi
***
Mikäli haluaisit tilata ohjausta ryhmällesi tai yhdistyksellesi, ota yhteyttä:
essi(at)visitpeace.fi | p. 045 662 0005
Saadaksesi tietoa tulevista kursseista, voit tilata Visit Peace -uutiskirjeen ja seurata Visit Peace Helsinki -Facebook-sivua.